19. joulukuuta 2012

Vain elämää -levy: Irtoaako Katri Helenan sokka?

Vain elämää -tv-sarjassa eri sukupolvien muusikot esittivät toistensa lauluja ja halailivat. Tinkimätön kuvaus nyyhkivistä viihdetaiteilijoista sai jopa Helsingin Sanomain toimittajan pohtimaan kolmekymppisten sukupolven suhdetta ironiaan ja aitouteen. Tähän ei Arto Nybergin juontama Hotelli Sointu kyennyt.

Ohjelmassa esitetyistä tulkinnoista on koottu levy, joka on myynyt jo kymmeniä tuhansia kappaleita. Levyllä ylittyy genrerajat iskelmästä rokkiin ja suomiräppiin. On hykerryttävä ajatus, että runsas joukko eläkeläisiä soittaa nyt kotonaan Cheekiä.

Mutta onko tämä levy mistään kotoisin? Vain elämää -albumi sisältää reippaat kymmenkunta musiikkiesitystä, jotka olisi pitänyt yksiselitteisesti jättää tekemättä. Ensimmäiset neljä kappaletta (ks. alla) aiheuttavat silkkaa myötähäpeää. Onneksi tahti paranee loppua kohden.

Parhaiten toimivat ihanan Erinin ilmavat kantriversiot. Vasten auringon siltaa banjolla! Hidastempoinen Nahkatakkinen tyttö tavoittaa hienosti tekstin lakonisen alakuloisuuden. On ihmiset jättäneet narikan tyhjilleen.

Jonne Aaron - kajaalirockin Simo Silmu - on tehnyt kymmenisen vuotta rockpastisseja keskieurooppalaisille. Muiden esitykset hänen teollisista popkappaleistaan ovat täysin yhdentekeviä. Neumann edes yrittää kappaleessa Moment of our Love. Aaronin pianovetoinen tulkinta Kylmä ilman sua on ihan kohtuullinen. Satulinnasta Jonne on tehnyt aivan kamalan kaljanlanttausversion. Jukka Kuoppamäki kääntyisi haudassaan, jos kuulisi biisiään kohdellun näin. (Hetkinen...eihän Jukka Kuoppamäki ole kuollut.). Nylon Beatin Syytön sujuu Jonnelta joten kuten kelvollisesti.

Cheekillä on Bentley ja kattohuoneisto. Lauluääntä hänellä ei ole. Onneksi Jare Henrik Tiihonen malttaa vain sämplätä muiden kertosäkeitä sisään räpäytysversioihinsa. En kyllä tiedä, mitä Comptonin isot pojat tästä räpistä pitäisivät. Mutta jotain kotikutoisen viehättävää siinä on, että Cheekin mielestä Hakaniemi on Suomen Losi. Eli siitä propsit Kaduilla tuulee -tulkinnalle. Cheekin Puhelinlangat laulaa on näppärä ja svengaava r'n'b-tulkinta, melkeinpä levyn paras veto. Trendikkäästi siinä on 1920-luvun orkesterointia.

Kaijan Koon muovi-iskelmä ei ole maatunut mihinkään, vaikka Koon biisejä on kierrätetty karaokebaareissa parikymmentä vuotta. Sitkeitä ovat, perkeleet. Vaikka Kaija Koo on tulkitsijana maneerinen, hän osaa ainoan juttunsa. Koon Mennään hiljaa markkinoille on pyhässä yksinkertaisuudessaan koskettava, ihanan naiivi kuten alkuperäinen. Kappale ja tulkinta tuovat mieleen Maarit Hurmerinnan.

En tiedä, pitäisikö Nipan eli Neumannin versioista sanoa sanaakaan. Neumannin musiikillisesta nykytilasta kertoo karuimmin uutuussinkku Facebookissa, joka on varmasti tulevien vuosien radiokanavien "paskalistojen" vakiokamaa. Neumannin seitinohut ääni väräjää, ja kuulija jännittää, selviääkö Nipa kappaleet loppuun ollenkaan.

Jari Sillanpää on tämän levyn ylivoimaisesti paras laulaja. Ihmetyttää, miten tavattoman kehnoa laulua levyllä ylipäätään kuullaan. Onneksi Jartsa osaa, vaikken hänen makeilevasta laulutyylistään niin pidäkään. Miehen ääni on kuitenkin kohdallaan. Sillanpään lespaava ääntäminen vähän vain häiritsee, ja hän laulaa suomea vahvasti ruotsalaisella korostuksella. Se tekee teksteistä tahattoman koomisia. Ja Sillanpäälle osuu ainakin yksi levyn täydellisistä notkahduksista. Hänen versionsa Liekeissä-kappaleesta on jäykkää homodiskoa ilman liukuvoidetta. Kun Sillanpää laulaa, että "en oo feidaamassa"tekee mieli vain lopettaa kuuntelu. Tänään on bileet, kaikki sileeks? Ei, ei, ei Jari. Ei.

Suurimmat legendat viimeiseksi. Katri Helena -fanina teki vähän pahaa kuunnella Vain elämää -kokoelmaa. Katri Helena on kuin Kalaoja kuivalla maalla tällä levyllä. Onneksi Erin Vanha nainen hunningolla jolkottaa vaivattomasti ja pikkutuhmasti eteenpäin. En sano enempää, kun ei ole kauheasti hyvää sanottavaa.

Lopullinen arvio: "Varoitus: tuote ei sisällä ironiaa."

Vain elämää -levyn esittäjät ja kappaleet:

1.Katri Helena – Jos mä oisin sä
2.Cheek – Tinakenkätyttö
3.Neumann – Bum bum bum
4.Jonne Aaron – Satulinna
5.Kaija Koo – Vanha sydän
6.Jari Sillanpää – Sinä ja minä
7.Erin – Vasten auringon siltaa
8.Cheek – Kaduilla tuulee
9.Neumann – The Moment of Our Love
10.Katri Helena – Vanha nainen hunningolla
11.Erin – Vapaa
12.Jonne Aaron – Syytön
13.Kaija Koo – Mennään hiljaa markkinoille
14.Jari Sillanpää – Liekeissä
15.Cheek – Puhelinlangat laulaa
16.Katri Helena – Autiotalo
17.Jari Sillanpää – Nuoruus on seikkailu
18.Kaija Koo – Won't Let Go
19.Jonne Aaron – Kylmä ilman sua
20.Erin – Nahkatakkinen tyttö
21.Neumann – Anna mulle tähtitaivas

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti