20. helmikuuta 2014

Kaikkien lätkäpelien äiti

Tervetuloa tänne kauniille Karjalankannakselle minunkin puolestani! Ottelu Suomi–Neuvostoliitto käynnistyy aivan näillä minuuteilla. Neuvostoliitto lähtee siihen selvänä ennakkosuosikkina, mutta Suomi on aina pelannut hyvin altavastaajana.

Mannerheim heittää avaukseen ykkösvitjamme Törni–Häyhä–Mainilan ja pakkipariksi Hietasen ja Riitaojan. Punakone marssittaa avaukseen Harlamovin, Maltsevin ja Mihailovin.

Ribbentrop pudottaa hyökkäämättömyyssopimuksen jäähän ja the game is on! Kaveri rynnii leveällä rintamalla. Suomi aloittaa huolimattomasti: Mainilan laukaukset menevät karkeasti ohi. Tärkeintä on pitää rajaviiva kiinni, eikä päästää kaveria laukaisuetäisyydelle.

Voi voi sentään – vastustaja pääsee heti ylivoimalle. Ei tällaisia alokasmaisia virheitä saa tehdä. Tästä ei tule mitään, jos jo alussa joudutaan pelaamaan 340 000:lla miljoonaa vastaan. Hienosti Suomi kuitenkin jäädyttää alivoimalla pelin miinus 40 asteeseen.

Ja Häyhä käy niittaamassa reppuun! Häyhä osuu kaukolaukauksella alivoimalla! 500 kertaa! Siii-mo Häyy-hä! Simo Häyhä!

Nyt ei suomipoika paina jarrua vaan iskee heti iholle. Aijajai, tämähän on silkkaa teurastusta. Törni nakuttaa kylmästi täsyosumia toisensa jälkeen. On se sellainen, oooon se sellainen! Näillä tehoilla ollaan kyllä tässä turnauksessa henkilökohtaisen pistepörssin kärjessä. Mies osuu käytännössä joka kerta, kun pääsee ampumaan.

....ja sitten menee helposti. Peräjälkeen tulee helppoja virheitä kun Suomi luovuttaa kahdeksan suomenjuutalaista Saksaan ja ottaa siihen vielä Rudolf Holstin kahden vuoden henkilökohtaisen käytösrangaistuksen suunsoitosta. Aivan turhaa tuollainen hölmöily. Holsti tulee diplomaattivaihtoon päätään puistellen.

Viimeiset viikot peli on ollut vastustajan totalitaarista hallintaa. Hirvittää tykitystä, mutta uhrautuvasti Suomen joukkue heittäytyy pelivälineen eteen ja silpoutuu tunnistamattomiksi lihapaloiksi. "Äiti lähetä lisää sideharsoa!!"

Ottelu näytttää menevän jatkosodalle. Eikä hetkeäkään liiian aikaisin. Kyllä: Stalin viheltää pilliin ja ottelu päättyy tasatulokseen. Suomi ottaa torjuntavoiton. Nyt pidetään pieni breikki ja jatketaan vuonna 1941. Takaisin studioon.
...............


Kiitoksia Pentti Käkisalmi sinne itärajalle. Jatkamme täältä Mikkelistä. Hans Jortikka, sinä olet huutovalmentanut kaukana Venäjällä. Miten näet heidän lähtevän jatkosotaan?

"Kaverilla on kova materiaali, ja he jaksaa pelat. Mä näkisi, et he koittava aggressiivisesti tulla päälle. Kuus mestaruut hei."

Entä millaiseksi arvioit Adolf Hitlerin roolin jatkoerässä?

"Kyl mää ihmettele sitä kaveri. Sä sanot et sul on varasuunnitelma, mil sä et voi sotia. Niin mä kysy häneltä, et miksei sul sit oo varasuunnitelman varasuunnitelmaa, mil sää voisit sotia. Tuu nyt Hitleri itte selittämään!"

Elikkäs kannattaisit sitä, että jos otamme kuokkaamme, yrittäisimme tehdä nopeasti hajurakoa natseihin?

"Tämä o hei vaa erillissotaa. Ei täsä o mittä se ihmeempä. Sama aika Pualas kuale miljoonii ihmisii leireil. Ei täsä tämmöses väkivallas o sit mittä järke. Ei tämä ol mittä leikki, tämä o sota. Miäti sääki ny vähä."

Niin....jaa.....tuota..... sitten takaisin otteluun Suomi-Neuvostoliitto. Ole hyvä, Pentti.
.............


Kiitoksia vaan, Petra Mannertenvälinen-Ohjus. Luottavaisissa tunnelmissa lähtee Suomi tähän jatkosotaan. Suomipoika on tuoreella jalalla liikkeellä ja selvästi ärhäkämpänä kuin vuonna 1939.

Alku on vahvaa, alku on todella vahvaa. Katsokaa tuota Törnin liikettä. Mies etenee keskeltä ja nakuttaa kylmästi osumia. Forehand backhand boom boom boom! Ei ole turha se amerikkalaisten hänelle antama lempinimi the Finnish Fascist. Ny nautitaan! Upeaa hallintaa koko porukalta. Terveisiä vaan sinne Vorošiloville, että täältä tulee suomipoika. Se onkin semmonen poika, jotta!


....Suomen hyvän alun jälkeen pelin tempo putoaa roimasti. On tämä aikamoista asemasotaa, kyttäillään ja odotetaan vastustajan virhettä. Mannerheimin viljelemä "meidän peli" tarkoittaa hitaita viivelähtöjä poteron takaa. Radiopuheissaan Johtava on arvostellut Mannerheimia kovin sanoin varovaisesta pelistä Leningradin lähellä.

Väliaikatuloksena ottelusta Saksa–Yhdysvallat tieto, että Yhdysvallat on siirtynyt johtoon Saksaa vastaan. Yhdysvallat on pudottamassa todellista pommia tässä turnauksessa. Saksahan oli suorastaan murskaava omassa alkulohkossaan, jossa se pelasi Ranskaa, Hollantia ja Puolaa vastaan.

Ja sitten tapahtuu!

Venäläinen partisaani osuu tarkalla laukauksella suoraan ylämummoon. Sille ei voinut kansainvälinen oikeus yhtään mitään. Mannerheim levittää käsiään ja katsoo syyttävästi Englannin suuntaan. Nyt viheltää --- mutta ei! Antaa poikien pelata, viittoo Molotov.

Nyt näyttää pahalta. Aivan hurjalla sykkeellä tulee päälle velivenäläinen. Näinkö tässä taas käy? Suomen pakka on levinnyt pitkin Karjalan metsää. Peruutellaan eikä uskalleta haastaa. Kolme vuotta lähes täyttä hallintaa ja sitten omissa kolisee koko ajan.

Ja taas! Ei herran tähden mitä sotaa Suomelta! Tässä viedään suur-Suomea kuin litran mittaa, kun pelikello näytttää heinäkuuta 1944. Hyökkäyspää on käytännössä sulanut. Onko Riitaoja ampunut kertaakaan kohti? Ainoastaan Lehto jaksaa karvata syvällä vastustajan alueella. Tarvittaisiin nopeita alueenriistoja, mutta ei niitä näytä tulevan, ei sitten millään.

Sitten osuu Hietasta rumasti päähän. Ketsuppipurkin korkki on irronnut! Nyt saa huutaa!


On tämä karmeaa katseltavaa, ei siitä mihinkään pääse.

Mannerheim ei reagoi enää mihinkään vaan katsoo synkkänä taskunauriistaan ja selailee Michelin-oppaasta sveitsiläisiä parantoloita. Holsti on maistissa. Kyösti on kuollut. Ei vaan suomalaisen päämaja kestä tosipaikassa...

No vihdoin. Ajassa kesäkuu 1944 Suomi ottaa aikalisän. Hella Wuolijoki kuiskuttaa jotain Väinö Tannerin korvanappiin. Apukoutsi Risto Ryti näyttää kirjoittavan kiihkeästi fläppitaululle. Onko siellä Suomen vaihtoaitiossa sittenkin jotain tekeillä....

Ja taivas varjele mitä sieltä tulee! Sieltä tulee lento-osasto Kuhlmey! Saksalaisvahvistus suorastaan lentää kentällä - ja pommittaa heti täysosuman! Ihanaa, Luftwaffe ihanaa! Tämä on ihanaa!

Kaatsokaa tuota Risto "dufva" Rytin työskentelyä. Hän laittaa jähmettyneen Marskin istumaan, vetää pikkutakin ylleen ja ilmeisesti... Kyllä, hän ottaa kentältä pois Törnin. Hän repii saksalaisten kanssa tehdyn pelikirjan. Huuh-huh. Suomi irtaantuu natsi-Saksasta muutamalla nopealla polkaisulla. Lappi on aivan liekeissä!

Uskokaa tai älkää: Peli on yhtäkkiä tasan! Suomi on tekemässä tässä pientä ihmettä!

Hitler ei tiedä mitä tapahtui. Stalin ei tiedä mitä tapahtui. Piskuinen Suomi yllättää hirmuhallitsijat maltillisella vastuunsiirtelyllään: Ryti vetäytyy ja Mannerheim palaa johtoon. Yhteistyön politiikka on voittamassa taitavien yksilöiden ympärille kootut yhteiskuntasysteemit.

Näinkö tässä sittenkin käy, että Suomi säilyttää itsenäisyytensä? Kyllä se siltä näyttää. Kestä, Suomi, kestä!

Ja Suomi kestää!!! Suomi kestää! Venäjä on lyöty! Venäjä on lyöty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti